Kategoria: Tiedotteet

  • Eduskuntavaaliehdokkuus

    Oulun vaalipiirin vihreät ovat valinneet minut eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2015 vaaleihin. Olen Oulun kaupunginvaltuutettu, rakennuslautakunnan puheenjohtaja, maakuntavaltuuston sekä Osuuspankin edustajiston jäsen. Olen asunut Suomessa lähes 30 vuotta. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista mutta innostuin varsinaisesti osallistumaan politiikkaan, kun minut pyydetiin Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaaksi vuonna 2004. Ennen kuntaliitosta toimin kaksi kautta mm. Oulunsalon kunnanvaltuutettuna sekä palvelulautakunnan varapuheenjohtajana,…

  • Terveiset Brysselistä!

      Pääsin osallistumaan maaliskuun lopussa Euroopan Vihreiden puoluekokouksen eli kongressiin Brysselissä. Paikalla oli noin 1000 vihreää kaikkialta Euroopasta. Suomesta osallistujia oli n. 30, puolueen työntekijöitä, eurovaaliehdokkaita ja muita asioista kiinnostuneita. Kongressin yhteyteen oli järjestetty Vihreiden eurovaaliehdokkaille tutustumis-/koulutustilaisuus eurovaaleja ajatellen.   Kongressi oli koko Euroopan yhteinen vaalikampanjan avaustilaisuus, jossa hyväksyttiin Euroopan vihreiden eurovaaliohjelma, manifesti, jota myös…

  • Naistenpäivänä

    Olin jakamassa Ruusuja Naisille Oulun kaupunginteatterilla lauantaina 7.3. Naistenpäivän aattona sekä sunnuntaina 8.3. varsinaisena Naistenpäivänä Hyvän mielen talolla. Vastaanotto oli erinomainen. Moni tuli jopa halaamaan kiitokseksi! Sain myös jälkeenpäin muutaman sähköpostiviestin, jossa kiitettiin ruususta.

  • Nuorisovaaleja ja elokuvaa

    Kiitos kovasti nuorisolle kaikista äänistä. Oli todella kiva lukea nuorisovaalien tuloksia. Toivottavasti sama tahti jatkuu oikeissakin vaaleissa. Onnea myös muille menestyneille!   Illalla katsottiin Oulunsalossa ajankohtaista elokuvaa ilmastonmuutoksesta. Jo useaankin kertaan nähtynä elokuva tekee aina uudestaan vaikutuksen. Kiitokset kaikille paikalla olleille! Toivottavasti nekin, jotka eivät nyt päässeet paikalle, pääsevät näkemään elokuvan jossain muualla.    

  • Maahanmuuttajatapahtuma

      Lauantaina pidettiin maahanmuuttajatapahtuma Oulussa. Paikalla olisi voinut olla enemmänkin väkeä mutta muuten tilaisuus oli varsin onnistunut. Tapahtumassa kuultiin afrikkalaista rumpumusiikkia ja Inkoosta asti paikalle oli saapunut kertomaan omista mielenkiintoisista kokemuksistaan Mikko Pantzar. Erittäin asiantuntevasti Pohjois-Pohjanmaan maahanmuuttajien tilanteesta kertoi Kajaanin maahanmuuttajapalveluiden johtaja Marja Lähde. Keskustelussa nousi esille mm. maahanmuuttajien vaikea työllisyystilanne, johon ei aina täällä…

  • Vaalikampanja alkoi

    No niin, nyt sitten vaalikampanja on virallisesti alkanut. Avajaistilaisuus pidettiin Kauppakeskus Kapteenissa Oulunsalossa. Paikalla oli ihan kivasti väkeä. Sielunpyssy oli todella suuri menestys ja hernekeitto oli hyvää. Ei voi muuta kuin toivottaa onnea kaikille yhtyeen jäsenille myös musiikin saralla. Kiitos paljon kaikille, jotka osallistuitte avajaistilaisuuden järjestämiseen!