Olen ihmeissäni seurannut Oulun kauppahallin remontin ”kirjavia” vaiheita. Kaikissa niissä kaupungeissa, sekä Suomessa että muualla maailmassa, joissa on kauppahalli tai jopa useampia, kauppahallit ovat suosittuja niin paikallisväestön kuin matkailijoiden keskuudessa. Nehän kuvastavat paikallisuutta parhaimmillaan valikoimiensa kautta. Yrittäjät, jotka ovat pääosin pienyrittäjiä, ovat arvostettuja, tuotteet laadukkaita ja palvelu pelaa.
Valitettavasti näyttää siltä, että Oulun kaupunginhallitus on toiminut tässä asiassa kuin norsu posliinikaupassa ja sirpaleitahan siitä on syntynyt. Yrittäjät ovat esimerkiksi saaneet lukea lehdistä heitä koskevia päätöksiä ilman mitään keskustelua. Tällainen toiminta ei osoita minkäänlaista arvostusta yrittäjyyttä kohtaan.
Onko tässä käynyt niin, että koko remonttihomma lähti kaupunginhallituksessa heti alusta alkaen täysin väärille raiteille. Sitä on vaikea tietää, mutta siltä vaikuttaa. Nyt on sitten vaikea myöntää väärä menettely ja astua muutamia askeleita taaksepäin.
Mielestäni kaupunginhallituksen olisi syytä lopettaa Kauppahallin yrittäjien pompottelu ja pelastaa se mitä on vielä pelastettavissa eli kauppahallin yrityksille tulee hankkia väistötilat. Uskon, että valtaosa oululaisista on samaa mieltä.
Latékoé Lawson Hellu
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 12.12.2018