VAALITEEMANI EDUSKUNTAVAALEISSA 2007


 

TASA-ARVOISEMMAN YHTEISKUNNAN PUOLESTA!

 

Kaikkien tulee olla samanarvoisia sukupuoleen, ihonväriin, terveydentilaan, ikään ja muihin ulkoisiin seikkoihin katsomatta.


Lapset ja lapsiperheet

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus.  Kaikille lapsille tulee taata samanarvoiset lähtökohdat elämään, eivätkä ne saa olla riippuvaisia vanhempien varallisuudesta. Lapsilla tulee olla oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen riippumatta siitä, mitä heidän vanhempansa tekevät. Lapsiperheiden taloudellista tilannetta täytyy helpottaa mm. lapsilisää korottamalla.


Nuoret

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus laadukkaaseen ja maksuttomaan koulutukseen. Nuorison tehtävä on opiskella ja valmistua ammattiin. Opintorahaa korottamalla he voivat keskittyä päätehtäväänsä eli opiskeluun. 


Työikäiset

Samasta työstä sama palkka kaikille, miesten ja naisten palkkaerot on poistettava. Perusteettoman määräaikaistyön teettämiseen tulee puuttua tiukemmin. Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön.


Ikäihmiset

Vanhuksilla on oikeus hyvään hoitoon ja palveluun iästä riippumatta. Myös heidän tulee saada vaikuttaa siihen kuka heitä hoitaa ja missä heitä hoidetaan. Eläkeläisten toimeentulo on turvattava.

 

Palvelut

Hyvät palvelut ovat perusoikeus, palelujen kustannuksella ei veroja saa laskea. Peruspalvelut on turvattava kaikille asuinpaikasta riippumatta.

 

Ympäristö

Ympäristöstä on pidettävä huolta, jotta se toisi virkistystä ja iloa vielä seuraavillekin sukupolville. Meillä on vastuu myös koko maailman tilasta.

 

Maahanmuuttajat

Maahanmuuttajat täytyy hyväksyä osaksi yhteiskuntaa. Heidän omaa kulttuuriaan täytyy tukea.

 

JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS!