Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Se, että lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmaa tehdään, on hyvä asia. Suunnitelmassa tärkeäksi hyvinvointia edistäväksi tekijäksi on nostettu lasten, nuorten ja lapsiperheiden osallisuuden vahvistaminen.
Oulussa on 2016 alusta otettu käyttöön UNICEFin lapsiystävällinen kunta toimintamalli, jossa Oulu sitoutuu kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Tämä malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja sen neljä pääperiaatetta ovat syrjimättömyys, lapsen edun ensisijainen harkinta, oikeus elämään ja kehittymiseen ja lapsen näkemyksen kunnioittaminen.
Tässä hyvinvointiohjelmassa on sivulla 6 todettu, että jatkossa palveluverkon suunnittelussa tulee huomioida lasten, nuorten ja lapsiperheiden näkökulma. Ihmettelen, että miksi vasta jatkossa eikä nyt? Ollaanko nyt siis tekemässä palveluverkosta suurta päätöstä, jossa ei huomioida lasten ja nuorten näkökulmaa eikä harkita ensisijaisesti lasten etua vaan esimerkiksi säästöjä?
Saman suunnitelman mukaan palvelujen kehittämisen ja toteuttamisen yhteydessä on asukkaiden (myös lapsien) kuuleminen tärkeää. Miksi tätä ei tehdä jo nyt? Muun muassa Oulun lasten ja nuorten kaupunkikokous vuonna 2016 antoi lausunnon Salonpään koulun remonteista. Lausuntoa ei ole huomioitu millään tavalla missään vaiheessa.
Edelleen ohjelman mukaan lapsivaikutusten arviointia tehdään niissä hankkeissa, joissa arvioidaan olevan lapsivaikutuksia. Koska palveluverkkosuunnitelmassa tätä ei ole tehty (mistä hyvinvointi-ja sikulautakunnat ovat huomauttaneet), sillä ei ilmeisesti arvioida olevan lapsivaikutuksia?
Olisi varmaan hyvä, että käsittelyssä oleva suunnitelma luettaisiin läpi ja noudatettaisiin siinä olevia linjauksia jo nyt eikä vain joskus epämääräisessä jatkossa tehtävissä päätöksissä.
Pidetty valtuustossa 16.4.2018